Puhe punaisten muistomerkillä vappuna 2024

 Hyvät toverit! 

Käynti vakaumuksensa takia kuolleiden muistomerkillä kuuluu työväen vappuperinteisiin. Kiitos, että olette kanssani täällä kuoleman puutarhassa, joka keväällä on täynnä elämää ja toivoa: silmuja, lintujen laulua ja hyönteisten rapinaa.

Sisällissota, kansalaissota, luokkasota, veljessota tai kapina. Vuoden 1918 tapahtumat ovat Suomen synkintä historiaa. Lähes 40 000 ihmistä menehtyi, heistä noin 75% oli punaisia.

Sisällissodan uhreista vain joka neljäs kuoli taisteluissa. Lähes 10 000 punaista teloitettiin, murhattiin tai surmattiin. 

Tämä paasi pystytettiin vuonna 1928 Kainun suolla ja täällä hautausmaalla 10 vuotta aiemmin teloitettujen muistoksi. Myös teloituspaikalle on valettu matala muistomerkki, jossa kivet muodostavat tämän surullisen vuosiluvun. 

Vankileireillä menehtyi yli 13 000 punaista, heistä satakuntalaisia 2 700.

Luin lapsena Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogian. Kuvaus sisällissodan tapahtumista leireineen ja teloituksineen kosketti ja järkytti. En silloin tiennyt, kuinka läheltä sen ajan todelliset tapahtumat olivat koskeneet minulle hyvin rakasta ihmistä.

Vuonna 1913 syntynyt mummuni tarjosi minulle turvallisen kodin, jossa oli riittävästi ruokaa joka päivä: lihaa ja kalaa, leipää ja perunoita. Lapsuudestaan tai isästään hän ei juuri puhunut.

En tiennyt, että hän oli kärsinyt nälkää lapsena. En tiennyt, että hän oli joutunut häpeämään.

Kun isä lähti punakaartiin, viisivuotias tyttö sisaruksineen ei tiennyt, ettei näkisi häntä enää koskaan. Perheen äiti osasi sitä pelätä, sillä hän oli jo kerran jäänyt leskeksi.

Millaista parempaa maailmaa tavallinen perheenisä tovereineen Ulvilan Toejoelta lähti hakemaan? Luultavasti sellaista, jossa kaikille riittäisi töitä ja ruokaa. Lapsilla olisi lämpimät vaatteet, kengät ja mahdollisuus käydä koulua. Yksinkertaisia, tärkeitä asioita.

Toukokuussa 1918, samoihin aikoihin, kun nämä Eurajoen miehet surmattiin, Toejoen Muuntajakadulle tuli kirje Tammisaaren vankileiriltä. Jalmari ilmoitti vaimolleen Amandalle jääneensä vangiksi Viipurissa, mutta voivansa hyvin.

Kukaan ei vielä tiennyt, että Tammisaaren leiri olisi Suomen modernin historian suurin humanitaarinen katastrofi.

Dragsvikin varuskuntaan hätäisesti luodulla leirillä kuoli muutamassa kuukaudessa yli 3 000 punavankia. Heidän ruumiinsa kätkettiin joukkohautoihin. Heistä vaiettiin, eivätkä heidän omaisensa päässeet tekemään surutyötään.

37-vuotias Jalmari oli sitkeä, hän kesti nälkää ja tauteja elokuuhun saakka. Kuolinviesti saapui epävirallisesti, valkoisten riveissä taistelleen veljen välittämänä. Sisällissota oli meille kirjaimellisesti veljessota.

Näiden sukulaisten avulla punaleski pääsi sahan herrasväen pyykkäriksi. Palkka oli pieni ja ruoasta oli pulaa. Onneksi Amanda osasi keittää lapsilleen nokkosvelliä, hätäruokaa. Kaikki kuusi lasta selvisivät näistä vaikeista vuosista.

Sisällissodan arvet kirvelivät Suomessa pitkään. Hävinneet kantoivat häpeää ja katkera vihanpito jatkui monella elämän alalla, jopa lasten harrastuksissa. Yhteiskunnan eheytyminen vaati paljon järjestelmällistä poliittista rakennustyötä. Kansalaisyhteiskunta on yksi arvokkaimmista saavutuksistamme. Se ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys. 

Nykyinen hallituksemme on mieltynyt uhkailuun, leikkaamiseen ja köyhien kurittamiseen. 

Huhtikuun kehysriihessä tämä linja jatkui. Onkin vaarana, että ministerikaksikko Orpo ja Purra apureineen runtelee arvokkaan hyvinvointivaltiomme tunnistamattomaan kuntoon. Sitä vastaan meidän on ankarasti taisteltava, mutta rauhan keinoin.

Työtä paremman maailman puolesta tarvitaan joka päivä, sillä sodat ja lasten nälkä eivät ole jääneet historiaan. 

KIITOS